keskiviikko 14. syyskuuta 2016

second hand -juttuja kotona

Tykkään hirmuisesti kierrellä kirpputoreja, ja kotikaupungissani onkin kaksi aivan mahtavaa kirpparia! Kävin talvella Helsingissä kirppiksillä, mutta jotenkin ne eivät olleet yhtään niin hyviä verrattuna mun kantapaikkoihin.

Pidän kirppareiden ideasta. Saan pienellä rahalla yllättävää täyttöä vaatekaappiin, ja kun vaate alkaa kyllästyttää sen voi siirtää syrjään odottamaan oman kirppispöydän vuokraamista. Kirpparille on lisäksi niin kiva aina mennä piipahtamaan - koskaan ei tiiä mitä löytää! Nettikirppiksillä ei tule juurikaan selailtua myytäviä juttuja, koska tahdon mieluiten sovittaa vaatteet ennen kuin ostan mitään. Liian monta hutiostosta väärän koon takia on jo Facebook-kirppareilta tullut tehtyä!


Viikonloppuna kävin siskon kanssa lempparikirppiksellä. Ensin ajateltiin, että tällä kertaa saalis jäisi hyvin laihaksi, mutta loppupeleissä tein tosi kivoja löytöjä!


Mustan neuletakin ja Nike-treenitopin lisäksi löysin kotiin kaksi aivan ihanaa juttua! Meidän kylpyhuoneessa on aika vähän säilytystilaa ja juuri saman päivän aamuna olin miettinyt, että miten saisin piilotettua purkit ja pullot pois pöydältä. Tämä Ikean lokerikko kustansi kolme euroa ja on aivan täydellinen tähän tarkoitukseen!

Nyt kylpyhuone on paljon siistimpi eikä tuo lokerikko vie edes lainkaan tilaa - nappilöytö siis! :-)



Lisäksi löysin sisustustyynyn päällisen, huikeaan hintaan 1,60 e. Olen aikamoinen sistustyynyhamstraaja, mutta nyt tuntuu, että nämä mitkä sohvalla nyt ovat saavat jäädä tähän pidemmäksi aikaa ja muut myyn pois kaapeista.



2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No eikö! :3 Tuo lokerikko meinasi mennä vielä ihan ohi kierrellessä, mutta onneksi sattui silmiin, koska se on ihan oikeesti tarpeellinen hankinta :D

      Poista