maanantai 15. elokuuta 2016

Arkea

Maanantai on yksi mun lempparipäivistä, vaikka monelle se tuntuu olevan juuri se inhottavin hetki viikosta. Maanantaisin on kuitenkin aina todella hyvä fiilis. Uusi viikko täynnä kivoja asioita on edessä päin ja rentouttava viikonloppu takana. Töissäkin päivä menee nopeiten juuri maanantaisin, kun on niin paljon tekemistä!


Tänään ohi livahtaneen työpäivän jälkeen kokeilin vähän kevyempää broileripiirakka-ohjetta, jossa pohja tehtiin jogurtista ja vähästä määrästä jauhoja ja munaa. Maku piirakassa oli herkullinen, mutta koostumus oli vähän liian kostea, joten luomus ei pitänyt kovinkaan hyvin muotoaan. Reseptikehittelyt jatkukoon siis toisena päivänä :-)




Olen myös käynyt istumatyön vastapainoksi liikkumassa kuntosalitreenin ja kävelylenkin muodossa. Kesän aikana arkipäiväliikunta jäi ulkoiluun, kun pitkän työpäivän jälkeen halusi vaan nauttia auringosta pihalla. Mutta nyt syksyisten kelien myötä myös kuntosali on alkanut taas houkuttaa! Treenin päälle sain nauttia mukavasta kävelyseurasta ja neljän kilometrin lenkki sujui kevyesti rupatellen.


Nyt ilta jatkuu vielä penkkiurheilun ja jälleen kerran uudelleen löydetyn Gilmore Girlsin parissa. On se vaan niin ihana, juuri sopivan hömppä ja kevyt katseltavaksi.

Reipasta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti